Kulttuurit kohtaavat kouluissamme

Maahanmuuton myötä myös ortodoksisten oppilaiden kulttuuritaustat ovat moninaistuneet. Valtaosa oppilaista tulee Venäjältä, mutta heitä on muuttanut myös kaikkialta Itä-Euroopasta, Kreikasta, Bulgariasta, Romaniasta, Georgiasta, Serbiasta ja Virosta. Ortodoksisilla oppitunneilla on oppilaita myös Etiopiasta, Eritreasta ja muualta Afrikasta.

Kun sain ensimmäisiä afrikkalaisia ortodokseja oppitunnille, havaitsin, että ainoa tuttu asia Suomessa heille oli ortodoksinen kirkko ja ortodoksisen uskonnon tunti. Lapset odottivat koko viikon ”omaa tuntia”. Kaikki muu olikin sitten vierasta, ruoka, talvi ja pimeys. Osa lapsista kutsui minua äidiksi. Järjestelin heille myös koulun ulkopuolisia asioita, ja toimin viestin viejänä muille opettajille. Tunsin, että he luottivat minuun enemmän kuin muihin, sillä edustin samaa kulttuuria kuin he eli ortodoksisuutta. Islamin opettaja toimii kouluissa yleensä vielä enemmän oppilaiden luottoihmisenä. Uskonnon opettaja selvittelee kulttuurisyistä johtuvia väärinkäsityksiä ja ongelmia.

Maahanmuuttajat tulevat usein maista, joissa uskonnolla on suurempi näkyvyys kuin Suomessa. Kreikkalaiset perheet ihmettelevät sitä, miten pääsiäisyö ei näy lainkaan kaupungeissa ja kaikkialla on hiljaista. Ihmetyksen aihe on myös se, miksi Suomessa pääsiäiskoristeet kannetaan pois, kun pääsiäinen alkaa? Juhlakausihan on pitkä.

Albanialainen poika joskus ihmetteli, miksi suomalaiset eivät käy kirkossa? Kysymyksen ymmärtää, jos ihminen tulee maasta, jossa kirkossa käyminen oli lain mukaan kiellettyä. Albania oli pitkään maailman ainoa maa, joka oli virallisesti ateistinen ja uskonnot olivat lailla kiellettyjä. 

Helsingin Sanomat uutisoi 17.12.2017 kuinka kristinusko hiipuu Euroopassa. Lehden mukaan se ei katoa, mutta ihmiset maallistuvat ja laiskistuvat käymään kirkossa. Jos matkustaa idässä, ortodoksisen kristillisyyden valta-alueella, voi huomata, että kristillisyys voi hyvin. Kreikassa ja Kyproksella kirkot ovat sunnuntaisin täynnä. Venäjällä kirkkoja rakennetaan lisää kaiken aikaa.

Olen kuullut ihmettelyä, miten Venäjän ortodoksisuus ei kadonnut pitkän kommunistisen kauden aikana ja vainojen seurauksena. Stalinin vainoissa surmattiin yli 7000 piispaa, pappia, munkkia ja nunnaa. Valtavaan Venäjään jäi vain kourallinen kirkollista hierarkiaa ja luostareiden asukkaita.

Ortodoksisuutta pitivät yllä babuskat, vanhat naiset ja tapakulttuuri. Ortodoksisuus eli yleisessä elämänmenossa. Blinejä syötiin ennen suuren paaston alkua kuten ennenkin. Mummot opettivat ristinmerkin teon ja sen, kuinka kirkoissa käyttäydytään. Rajakarjalassa vanhat naiset toimittivat kasteet, hautaukset ja häät, kun pappeja ei ollut. Jos mummoilta kysyi tapakulttuurin perusteita, vastaukseksi sai, että ”näin on aina toimittu”. Tavat kannattelivat, tieto katosi. Kun rautaesirippu kaatui, havaittiin, että ortodoksisuus oli vahvana olemassa pitkälti tapakulttuurin ansiosta.

Ortodoksisuus on ruumiin uskonto. Me mm. suutelemme ikoneja, kumarramme, polvistumme, otamme vastaan öljyvoitelun ja käymme jopa jääkylmässä avannossa talvella, kun on Kristuksen kasteen juhla. Myös koulun uskonnonopetuksen pedagogiikassa tämä näkyy. Kulttuuriset asiat ovat tärkeitä. Venäjällä tapakulttuuri piti uskonnon pinnalla kansan keskuudessa kommunistisella ajalla. Juutalaiset sanovat myös, että tapakulttuurista kiinni pitäminen on auttanut heitä vaikeina aikoina.

Oman uskonnon opetus tarjoaa mahdollisuuden opiskella asiantuntevan opettajan johdolla omaa kulttuuria ja uskontoa. Oman tapakulttuurin kautta ymmärrämme muiden uskontojen tapoja, kuten miksi muslimi polvistuu tai juutalainen pitää kiinni omasta juhlaperinteestään.

Koulun uskonnonopetuksessa ei kuitenkaan opiskella vain omaa uskontoa ja kulttuuria. Kotiseutuperiaatteen mukaan opetuksessa lähdetään liikkeelle omasta uskonnosta, sitten tutustutaan lähialueen uskontoihin ja myöhemmin opitaan tuntemaan laajemmin uskontojen maailmaa. Tämä antaa signaalin, että jokaisen perinne on arvokasta eikä se ole pelkästään yksityisasia, jota piilotellaan koulussa. Vähemmistökulttuurit ovat lisä valtakulttuuriin. Oppilaat keskustelevat asioista välitunnilla ja vapaa-ajalla. Myös yhteisten oppituntien pitäminen on hyödyllistä ja antoisaa aika ajoin asiantuntevien opettajien johdolla.

Sirpa Okulov on kasvatusasioiden koordinaattori Suomen ortodoksisen kirkon keskushallinnossa. Vastuualueena muun muassa koulun uskonnonopetus, kasvatus ja koulutus. Toiminut pitkään ortodoksisen uskonnon aineenopettajana ja 

ollut oppimateriaalin tekijä.